Keskiviikko 19.7.
Koko päivä oppitunteja, puuh. Papin oppitunnilla esiteltiin itsemme, kaikki harrastivat lenkkeilyä, punttista ja taistelulajeja. Minä taasen valokuvausta ja maastopyöräilyä, olen siis massasta eroava. Päivä oli aika perus, syötiin ja marssittiin opiskelemaan. Päivän lopuksi oli Jonna's Problemin keikka, Nylon Beatin Jonnan uusi soolobändi siis. Biisit olivat kaikki aivan samankuulosia ja ärsyttäviä.

Kaikki muut olivat lomavarustuksessa, kuulemma käsky tullut ylemmältä tasolta, Spollet eivät tätä komentoa olleet saaneet. Olimme siis palvelus-91:ssa ja t-paidassa, kun muilla oli lomapuku päällä. No samapa tuo, mitkä lie tykkimiehet menivät lavan eteen riehumaan, mutta me istuimme nurmikolla vähän taaempana. Josta sitten tulikin myöhemmin Kersantilta kehuja, kun ei käyttäydytty kuin mitkäkin tykkimiehet.

Pinkkatarkastus oli aika hektinen. Kolme tai neljä alikersantti tuvassa, pari juopunutta jääkäriä ja yhdellä alikessulla oli kevyt kertasinko. Eräs pinkka sai osumaa singosta ja omani pelastui jopa räjäytyksen jälkeen koska tiesin minkä takia makuulta ampuessa jalat taitetaan sivulle. No tietenkin ettei jalat pala raketin tulisuihkussa. Hyvä minä \o/

Torstai 20.7.
Tänään ollaan räplätty aseita koko päivä, ensin palveluskamoissa ja sitten maastoleiri-vaatteet päällä ja tetsarit olalla. Ei enää jaksais ampua tyhjiä laukauksia vain sen takia että etutähtäimen päällä on kolikko joka ei saa tippua, samettinen laukaus niin sanotusti.

Pääsin vielä iltalomakokeestakin läpi, vaikka luulin että ihan reisille olis menny. Ekat iltalomat sitten maanantaina, lomille perjantaina. Pitää kohta mennä särmäileen kaappia että pääsee lomatarkastuksesta läpi ja kaikki pääsee lomille. Lomat voi palaa jos vaikka vaan yksi jannu ei osaa särmätä kaappiaan vaadittuihin normeihin. Äkkiä tupaan! ->