Torstai-illasta vielä.. oli vähän hektinen pinkkatarkastus, neljä alikkia ja pari juopunuttu vartioston jääkäriä tuvassa. Yksi alikki ryömi kevyt kertasingon kanssa lattialla ja räiski pinkkoja paskaks. Oma pinkkani oli jo todettu räjäytystavaraksi, mutta sitten sinko-alikki kysyi miksi oli maassa hieman vinossa eikä täysin suorassa, tiesin kysymykseen vastaukseen "no siksi ettei jalat pala raketin tulisuihkusta" ja pinkkani pelastui!

Perjantai.
Herättiin joskus puol kuus, vedettiin m/62:t päälle ja kuudelta syömään. Tänään oli luvassa ampumista Hätilässä,puimme aamupalan jälkeen TST-vyöt ylle ja kypärät päähän ja sitten odotimme lähtöä aseholville. Aseholvilta kun olimme saaneet aseet suuntasimme ulkona odottaviin rekkoihin, mitä lie chilejä olivatkaan. Oli kyllä aika kokemus matkata moottoritiellä niillä, varsinkin kun olin viimeisenä autossa. Istuimme siis selkä menosuuntaan ja takapressu oli auki, joten kun auto oli pysähtynyt näytti että tausta tulee kohti, se oli kai sitä vauhtisokeutta.

Hätilässä ammuskeltiin ja säädettiin tähtäimiä, pelästyin oikein kun ensimmäisen kerran ammuin. Siellä myös leikittiin kevyt kertasingoilla. Olkapää on nyt vähän hellänä.

EKAT LOMAT \o/