Sunnuntaina mafia kävi Lahdessa. Käytiin järven rannassa ja hyppyrimäkien juurella. Ensin ei adun akku tahtonut toimia, sitten tubbun kortti alkoi kitisemään ja lopulta skken fe + kahva lopetti yhteistyön. Liekö jokin kirous? Itselläni laitteet toimivat, mutta ne ovat varmaanki siedätyshoidatettu jo lahden vaikutuksille.

Kameramafian miittiblogin kirjoitukset päivästä

Maanantaina työstimme tilapalveluiden kurssin materiaaliavusteista tenttiä paikallisen Matti Nykäsen eli Jannen kanssa. Luomisen tuskaa oli havaittavissa, kun koitimme tehdä haastattelun palasista yhtenäistä ja selkeää vastausta kysymykseen. Lopulta se onnistui ja kaikki olivat onnellisia. Tässä vaiheessa aloin kasata kamoja Alkukotiin palaamista varten. Netistä kurkkasin, koska menee ja matkaan, kauaa en ehtinyt bussissa istua kun se jo lähti liikenteeseen. Noin tunnin ja 45minuutin päästä olinkin jo kotona ja syömässä kaappeja tyhjäksi.

Tiistai meni Juuson koneella pelaillessa.

Keskiviikkona oli Miesasialiikkeen asiamiesten kokous tampereella (eli mafian miitti). Paikalla oli paljon populaa, aivan tuntemattomiakin ihmisiä eli asiamiehiä. Valon määrästä johtuen miitti loppui aikasemmin kuin tavanomaisesti. Kotia kohti ajellessani, soitin Mirvalle (hands-freellä tietenkin!) ja tiedustelin josko saisin dvd:ni takaisin. Dvd:t olivat suoraa haettavissa, joten kurvailin kotimatkaani noin 100metrin ylimääräisen lenkin. Tosin jäin suustani kiinni juttelemaan niitä näitä hieman vajaaksi 2tunniksi, joka tuntui kyllä huomattavasti lyhyemmältä ajalta.
Kokouksen kuvat

Torstaina pelailin vähän lisää ja palasin Lahteen. Oli tarkoitus olla treffit, odottelin sitten puhelua. Kello tuli yhdeksän, puhelua ei tullut. Tein muuta ja menin nukkumaan.

Perjantaina heräsin ja odottelin puhelua, kunnes selvisi ettei kyseinen henkilö ollutkaan tullut lahteen. Olin hyvin pettynyt, vaikka olihan se melkeimpä arvattavissa, että jotain tämän tyylistä käy. Olihan kyseessä minä. No parempi onni ensi kerralla.

Olettekos huomanneet uuden ulkoasun sivuilla? -> helmeri.kapsi.fi

Mafia hits the news!
StudiaMedia haastatteli mafiaa, jostain syystä jota en tiedä
LUE LUE -> haastattelu
Alfa-uroskin pääsi mukaan, vaikka oli Lahdessa, kuvassa siis.