Pääsee sitä Spolkistakin joskus lomille! Tosin taas kipeenä, onneks on siis lomia harvemmassa. Ahdistais olla viikon välein kipeänä.

Viime perjantai oli kyl yks hienoimpia päiviä, kuhan olis ollu vähän lämpimämpi. Suoritettiin moottorimarssi Parolannummi - Hälvälä. Mukaan ei tullut aseita eikä tetsareita! Vain pakkaspuku päälle ja varustepussiin pakki ja lisävaatetta. Pakkiakaan ei sitten loppupeleissä tarvittu, kun ruokana oli makkaraa, pillimehuja ja leipää. Normaalit väijyn majaeväät. Laskeutumiskoulutus oli päivän aihe. Hälvälässä ja Santa-Haminassa on lähimmät laskeutumistornit, Santiksessa olis ollu tornissa lippa, josta olis voinu hypätä. Mutta ei päästy sinne, mentiin hälvälään siis. Vedettiin peruslaskeutumiset ja sitten edellisenä päivänä opetetut uudet kikat kuten lukittautuminen ja korealainen käännös. Oli kyllä härö tunne tulla naama edellä vinoseinää alaspäin. Hieno päivä, paitsi että jalat jääty, suli ja jääty uudestaan. Takaisintulomatkalla iski kuume ja on edelleen, taitaa olla että nääkin lomat kipeenä.

Filmit tuli kehityksestä viime viikolla tänään skannailin niitä sitten. Viime vapusta jonnekin kolme kuukauden päähän on kuvien aikaväli.
helle_pose.jpgklisee.jpg
mukessa.jpg
vasynyt_taistelija.jpg